Luostolaisten tarinat

Koe uusia puolia Luostosta luostolaisten kertomana.

Luostolaisten tarinat
Tuulan tarina
Irenan tarina

Miksi Luosto on meille tärkeä?

Luoston voimana on sen pienuus ja ihmiset, joista tulee helposti jo tuttuja ja joilla on monenlaisia tarinoita kerrottavana. Jokainen kokee Lapin omalla tavallaan ja jokaiseen tunturiin mahtuu tuhansia tarinoita ja muistoja. Täällä kerromme tarinoita Luostosta – luostolaisten kertomana. Luostolainen käsittää alueen työntekijät, yrittäjät, mökkiläiset ja vieraamme, joille Luosto on tuttu jo pitkän ajan takaa.


Onko Sinulla tarina Luostosta kerrottavana ja tahdotko jakaa tarinasi? Voit lähettää sen kuvien kera meille osoitteeseen: info@pyha-luosto.fi.

Kerro itsestäsi seuraavaa:

  • Kuka sinä olet? 
  • Mikä on sinun kokemuksesi tai tarinasi liittyen elämään / hetkiin Luostolla? 
  • Liittyykö sinun muistosi paikkaan tai hetkeen?
  • Missä olit / mitä teit? Mikä teki tilanteesta / paikasta erityisen?  
  • Mikä on parasta Luostolla, mihin sinä viet tänne saapuvat vieraasi?
  • Muuta?

Mieleenpainuvat hetkesi voi liittyä  kesään, talveen, kevääseen, syksyyn. Kaikki tarinat ovat tervetulleita.


Tuulan tarina

Torniosta lähtöisin oleva Tuula on tottunut Luoston kävijä – aluksi perheen kanssa, sittemmin puolison ja koiran kanssa.Jälkikasvun aikuistuessa toiveena on päästä nauttiman yhdessä Luostontunnelmasta ja luonnosta lastenlapsien kanssa.  

Luoston reissuja 90-luvun alkupuolelta tähän päivään

"Luoston maisemiin pääsin tutustumaan ensi kertaa jo 90-luvun alkupuolella, kun perheeni kanssa aloimme viettää siellä ensin jouluja ja sittemmin myös hiihto- ja syyslomia - useimmiten silloisen naapuriperheen kanssa. Lapsiperheelle valinta oli vertailujen jälkeen selvä, sillä mökkivuokrat osoittautuivat siellä huomattavasti edullisemmiksi kuin kilpailevissa hiihtokeskuksissa.  Myös ajomatka, noin kolme tuntia taukoineen tuntui meille kohtuulliselta. Jo ensi kerran jälkeen  ikävä takaisin alkoi saman tien, kun lähdimme majapaikkamme pihasta kohti kotia. Olimme ihastuneet Luoston tunnelmaan ja sen upeaan luontoon.

Tuolloin Luostolla ei ollut katuvaloja lainkaan, mikä lisäsi entisestään tunnelmaa etenkin jouluaikaan, kun tien varsilla oli jätkänkynttilöitä johdattamassa ihmisiä 'joulukirkkoon', joka oli käytännössä kynttilöin valaistuista lumivalleista Luostonhovin taakse tehty alue. Syksyisin patikoimme lasten kanssa lähimaastossa ja poimimme hilloja. Teimme myös retkiä läheiselle Ahvenlammelle, jossa uitettiin onkivapaakin lasten mieliksi. Mitään saalista ei koskaan tullut eikä siitä kukaan ollut pahoillaan. Tuolloin kyseinen reitti oli luonnonpolkua eikä siellä ollut valaistustakaan kuten nykyisin.

Kiireiselle perheenäidille Luosto oli mieleinen valinta, sillä Luoston kaupalta sai tuolloin jääkaapin täydennystä ympäri viikon klo 19.00 saakka.

Kun lapset aikuistuivat, lomailimme kaksin Luoston maisemissa. Nyt, kun meillä on myös koira ovat perinteet menneet uusiksi. Iltalenkillä kylpylän baarissa kuulimme, että myös koiramme on sinne tervetullut. Meitä ilahdutti tieto, että voimme tarvittaessa nauttia minttukaakaomme kaikessa rauhassa, rakas karvakuono seuranamme.

Meille on  vuosien saatossa muodostunut perinteeksi käydä hiihtolenkki Torvisen latukahvilassa, sillä paikan munkkikahvit ovat suorastaan legendaarisen hyviä. Viimeksi siellä käydessämme tupa oli turisteja täynnään ja huurtuneiden ikkunoiden sisäpuolella lämminhenkinen tunnelma oli suorastaan käsin kosketeltava. Juttua riitti vaikkei yhteistä kieltä aina ollutkaan.

Tapanamme on ollut lisäksi hiihtää Orresokka ylös ja tulla vauhdilla alas. Mieheni yleensä laskee kyykyssä kelillä kuin kelillä. Itse peesaan ladun liukkautta kuulostellen. Useimmiten sauvajarrutus on ollut järkevä valinta. Keväisin käymme hieman offarilla rinteessä ottamassa kuvia tuulen tuivertamasta lumimaisemasta,joka on useimmiten vaikuttava, arktinen näky.

Nyt lähes kolmattakymmentä vuotta myöhemmin olen käynyt mieheni kanssa myös vaeltamassa myös Ukko-Luoston rinteillä ja keväällä 2017 aloittamani lumikenkäily, on antanut uutta näkökulmaa alueeseen, kun olen kivunnut koirani Sannin kanssa Orresokkaan ja Tikkalaavun kautta Luostotunturin upeisiin tykkypuumaisemiin. Odotan nyt kovasti, että myös lapsen lapseni saavat tutustua minulle rakkaisiin paikkoihin ja ihastuisivat Luostoon niin ikihyviksi, että he haluaisivat vaalia perheemme perinnettä jatkossa. Lapsille olen suunnitellut  luistelun, mäenlaskun ja hiihdon lisäksi käyntiä porotilalla, jossa he pääsevät ajelun ohella myös ruokkimaan tilan sarvipäitä.  Kunhan seuraava syksy saapuu näen meidät yhdessä patikoimassa ja poimimassa mustikoita Kantapääaavan tienoilla."

Tuula Orresokan päällä lumikenkäilemässä helmikuussa 2017.

Tuula Orresokan päällä lumikenkäilemässä helmikuussa 2017.

Tuulan Sanni-koira ihastelemassa tykkypuita Luostotunturin päällä.

Tuulan Sanni-koira ihastelemassa tykkypuita Luostotunturin päällä.
Tuulan tarina julkaistu 7.3.2017.

”ONKO MUSTA TULLU LAPINHULLU?”

 Kotkasta Luostolle Irena Poutasen tarina:

"Vuosi oli 2010. Opiskelin Kotkassa matkailualaa, ja työharjoittelu jakso oli alkamassa, näin koulun ilmoitustaululla ilmoituksen, jossa Hotelli Luostotunturi kertoi ottavansa mieluusti opiskelijoita ympärivuoden harjoitteluun.

 En edes tiennyt, missä Luosto sijaitsee. Hetken selvitettyäni selvisi että Lapissa, ja mietin että en ole koskaan käynyt niin pohjoisessa, ja olisihan se kiva kertoa käyneensä myös sielläkin. Minä joka inhosin talvea, kylmyyttä, pimeää, kaikkea mahdollista mitä Lapista mainostetaan, huomasin olevani matkalla kohti tuntematonta, paikkaa nimeltä Luosto!

Ja niitä talvia tuli lisää, yhä uudelleen huomasin olevani matkalla kohti Luostoa, Välissä suoritin asepalveluksen ja asuin vuoden verran Helsingissä, kunnes huomasin että kaikki se, mikä ennen oli lähellä sydäntä kaupungin tytölle, tuntuikin kummasti vieraalta ja veri veti kohti pohjoista.

Luostolla parasta on ihmiset ja luonto. Luonto ympärillä, kansallispuiston reunalla asuminen, antaa uskomattomattomat harrastusmahdollisuudet. Vain mielikuvitus ja oma aktiivisuus on rajana, mitä täällä voi tehdä!

 Ihmiset täällä Luostolla ovat auttavaisia, ystävällisiä ja yhteisöön niin työpaikalla kuin vapaa-ajalla on helppo päästä mukaan, Luoston ihmiset ovat kuin yhtä suurta perhettä! Tänne kun tulee, niin voi jo näin ”vanhana” Luostolaisena sanoa ”tuntuu kuin kotiin tulisi”. Asunnosta ulos mennessäsi huomaat olevasi jo kansallispuistossa, valmiina lähtemään kohti uusia seikkailuja täällä postikorttimaisemissa!

Mieleenpainuvin kokemus, jonne mieluusti veisin ystäväni myös, on ollut yövaellus Pyhälammen päivätuvalle. Tupa sijaitsee Latvavaaran ja Lampivaaran välissä Luostolta kohti Pyhätunturia. Olen tehnyt retken kahdesti, ensin ruska aikana loppusyksystä ja nyt talvella hiihtäen umpihangessa. Jännittävintä ja ehkä myöskin mieleenpainuvinta näissä molemmissa retkissä oli yönpimeydessä luonnossa liikkuminen pelkällä otsalampun valolla. Löydetäänkö perille vai eksytäänkö? Aamulla, kun heräsin keskellä satumetsän hiljaisuutta ihastelemaan auringonnousua, mietin voisinko olla onnellisempi? Keskellä kiireintä sesonkia, olenkin pienellä vaivannäöllä keskellä luontoa, totaalisen rauhassa. Tähän pieneen irtiottoon ei tarvita monenpäivän vapaita - iltavuoron jälkeen lähdettiin, ja seuraavana päivänä takaisin suoraan luonnosta työvuoroon, mukana roimasti uutta virtaa ja jaksamista. Itse kutsunkin tätä ”pääntyhjennys reissuksi”.

Muille luonnossa liikkujille vinkkinä , Lampivaaran kahvio jättää sulkeuduttuaan terassille kylmälaukkuun mehua+ munkkeja joita voi pientä korvausta vastaan ostaa, ja nauttia tauosta! Hienoa palvelua heiltä!

Tänä talvena veri vetää vielä pohjoisemmaksi, ja lähdenkin Kilpisjärvelle loppu kaudeksi töihin! Suurin toteuttamaton unelmani olisi asua Lapissa ympärivuotisesti, nähdä kevät ja se kuuluisa Lapin kesä myös! Vaikka olenkin hiukan levoton sielu, enkä ihan vielä tiedä, mikä musta tulee isona, ja missä päin maailmaa asustelen, niin kuitenkin se on varma, että Luostolla tulee aina olemaan sydämessäni erityinen paikka! ”Kuin kotiin tulisi”."