Fatbike Tour to Pyhä-Luosto National Park

Talvireitistöjen kunnostus

LATUJEN KUNNOSTUS

Kunnossapito on oltava tehtynä ensilumen latujen osalta aamulla klo 10.00 mennessä. Viikon 7 sunnuntaista alkaen kunnossapito on oltava valmiita klo 13.00 mennessä koko latuverkoston osalta.

Sateettomana aikana ladut ajetaan tarvittaessa mikäli latujen kuluminen ja keväinen jäätyminen sitä edellyttää - kuitenkin vähintään joka kolmas päivä.

Suurin sallittu lumimäärä ladulla 20 mm. Kunnossapito on pyrittävä aloittamaan välittömästi sallitun lumimäärän ylityttyä mutta kuitenkin siten, että edellisestä kunnossapidon päättymisestä on kulunut vähintään neljä (4) tuntia.

Latujen kunnossapito lumisateen aikana

Jatkuvan lumisateen aikana kunnostetaan valaistut ladut kaksi kertaa päivässä (ensimmäinen kunnossapito tulee olla suoritettuna klo 10:00 mennessä, toinen kunnossapitokerta aikaisintaan 4 tuntia edellisen kunnostuskerran päättymisestä): Torvisen Maja – Lampivaara (Luosto), Välilatu (Luosto) ja Luppo – Pyhän Asteli latu (Pyhä).

Lumisateen tai tuiskun jälkeen latujen kunnossapito aloitetaan välittömästi noudattaen edellä kerrottua kunnossapidon järjestystä ja kunnossapito jatketaan, kunnes ylläpidettävä latuverkosto on saatu lumisateen/tuiskun jälkeen avattua.

Ensilumen latuverkoston aikana, latuverkoston kunnossapito tulee olla suoritettu kymmenen (10) tunnin kuluttua lumisateen päättymisestä. Viikosta 7 lukien pitkien kunnossapito tulee olla suoritettu 14 tunnin kuluessa lumisateen päättymisestä.

Latujen avausjärjestys

LUOSTO:

Ensilumen ladut, kunnossapito ensilumista kunnostuskauden loppuun 30.4.

1. Valaistu latu, Torvisen Maja – Lampivaara
2. Valaistu latu, Välilatu
3. Valaistu latu, Orresokan rullasuksirata
4. Valaistu latu, Orresokan ympäryslatu
5. Torvisen Maja – Lampivaara (Aurinkolatu)
6. Lampivaara – Rykimäkero P-paikka – Kopara
7. Rykimäkero – Orresokan kaakkoispää

Pitkät ladut, hiihtokunnossa viikolta 8 alkaen kunnostuskauden loppuun 30.4.

8. Yhdyslatu 1. Orresokka
9. Lampivaara – Latvavaara – Kuukkeli – Rykimäkero
10. Räkki-Luoston latu
11. Latvavaaran yhdyslatu Torvisen maja – Perhe-Luosto ( Huom! Kunnostus harvemmin, n. 1 krt/viikko) 
Räkki-Luoston ladun risteys – Kilpisenvaara-pisto ( Huom! Kunnostus harvemmin, n. 1 krt/viikko)

PYHÄ:

Ensilumen ladut, pidetään kunnossa ensilumista kunnostuskauden loppuun 30.4.

12. Valaistu latu, Luppo – Pyhän Asteli
13. Korteselän lenkki
14. Kiimaselän lenkki Pyhän Asteli – valoladun risteys
15. Pyhäjärvi-Kopara
16. Soutaja - Pyhäjärvi
17. Skiway-pisto

Pitkät ladut, hiihtokunnossa viikolta 8 alkaen kunnostuskauden loppuun 30.4.

18. Karhunjuomalammen latu
19. Tunturilatu
20. Huttuloma-Kapusta-Kopara

Latu-urakoitsija: Rovaniemen Latu ja Reitti Oy (1.12. alkaen)
Mikko Sahimaa p. 040 145 5546 tai sähköpostitse latujareitti@outlook.com
Facebook Rovaniemen Latu ja Reitti Oy
Instagram @latujareitti

TALVIPYÖRÄILYREITISTÖJEN KUNNOSTUS

Talvipyöräilyreitistöt kunnostus aloitetaan joulukuun alusta heti kelien salliessa ja kunnostus jatkuu huhtikuun puoliväliin saakka. Talvipyöräilyreitistöt kunnostetaan moottorikelkka+lana yhdistelmällä. Kunnostus tehdään pääsääntöisesti kerran viikossa mutta joulu-uudenvuoden aikaan sekä hiihtolomaviikoilla viikoittaisia kunnostuskertoja on kaksi. 

MOOTTORIKELKKAREITIESTÖJEN KUNNOSTUS

Moottorikelkkareitistön kunnostusta suunnitellun ohjelman mukaisesti hoitaa ns. pitkien reittien osalta Juujärvi Racing Oy, ja Pyhän ja Luoston lähireittien osalta kunnostusta hoitaa vuoroviikoin Juujärvi Racing Oy ja Pyhä-Luosto Vesi Oy.

TARKISTA REITISTÖJEN KUNNOSTUKSEN TILANNE

Ajantasaisen talvireitistöjen kunnossapidon näet sähköiseltä kartalta.

Kaikkien talvireitistöjen kunnossapidosta vastaa Pyhä-Luosto Vesi Oy